Huonokuntoisen lautajulkisivun huoltomaalaus Vinhalla

Huoltokäsittely
vinhalla maalaus
Video:
  1. Tee tarvittavat valmistelut ja selvitä lähtötilanne (esim. aiempi käsittely) ennen työn aloittamista

    1. Hanki kaikki tarvittavat työvälineet, tuotteet ja mahdolliset telineet etukäteen
    2. Suunnittele työjärjestys huolellisesti sujuvan työskentelyn varmistamiseksi
    3. Suojaa käsittelemättömäksi jäävät pinnat sekä ympäristö riittävän huolellisesti.

  2. pese talon seinät

    Pese pinnat, käytä tarvittaessa Tikkurilan Homeenpoisto -ainetta vedellä laimennettuna (1 osa Homeenpoistoa ja 3 osaa vettä).

    1. Levitä seos alhaalta ylöspäin sienellä, pehmeällä harjalla tai suurille pinnoille reppuruiskulla.
    2. Anna liuoksen vaikuttaa noin 1/2 tuntia, harjaa ja huuhtele vedellä ylhäältä alaspäin
    3. Jos käytät painepesuria, ruiskuta kauempaa ja matalalla paineella
    4. Mikäli pinta on erittäin homehtunut, anna liuoksen vaikuttaa pidempään
    5. Anna pintojen kuivua riittävän pitkään.

  3. Poista hilseilevät ja heikosti kiinni olevat maalikerrokset

    Poista hilseilevät ja heikosti kiinni olevat maalikerrokset kaavinraudalla ja poista harmaantunut pintapuu hiomalla

    1. Käytä teräslastaa mahdollisen pihkan poistamiseen
    2. Varmista, että käytössäsi on riittävän terävä kaavinrauta työstön helpottamiseksi
    3. Käytä karkeaa hiomapaperia (noin 60) ja hiomatukea

  4. Pohjusta puupuhtaat alueet kertaalleen sivelemällä Valtti Pohjusteella

    Pohjusta puupuhtaat alueet kertaalleen sivelemällä Valtti Pohjusteella

    1. Sekoita tuote huolellisesti ennen käyttöä
    2. Voit aloittaa seuraavan työvaiheen 24 tunnin kuluttua pohjustuksesta
    3. Valitse siveltimeksi synteettinen tai sekoiteharjaksinen talomaalisivellin

  5. Core Talo työohjekuvat

    Paikkamaalaa puupuhtaat alueet kertaalleen sivelemällä Öljypohjalla

    1. Sekoita maali huolellisesti ennen käyttöä
    2. Käytä samansävyistä pohja- ja pintamaalia tasaisen lopputuloksen varmistamiseksi
    3. Voit aloittaa pintamaalauksen 24 tunnin kuluttua paikkamaalauksesta
    4. Valitse siveltimeksi synteettinen tai sekoiteharjaksinen talomaalisivellin

  6. Pintamaalaa 1-2 kertaa sivelemällä Vinhalla

    Pintamaalaa 1-2 kertaa sivelemällä Vinhalla

    1. Sekoita maali huolellisesti ennen käyttöä
    1. Mikäli huoltomaalaat pinnan samansävyiseksi, kertakäsittely riittää. Suosittelemme kahden kerran käsittelyä, mikäli vaihdat väriä.
    2. Hankaa maali huolellisesti pintaan, jotta se imeytyy tasaisesti
    3. Tee toinen käsittely aikaisintaan 2 tunnin kuluttua

on lisätty muistilistalle.
on poistettu muistilistalta.
fi