Vanhemman rakennuskannan huoltaminen ja korjaaminen ovat lisääntymässä, ja kuluttajien mielenkiinto perinteisiä maalituotteita kohtaan on selvästi piristymässä. Kotien kunnostajat ja rakentajat hakevat kohteisiinsa sellaisia tuotteita, joiden käytöstä on saatavissa useamman vuosikymmenen näyttö. Aikaisemmin osattiin ehkä hakea oikean väristä maalia, mutta se ei riitä enää valistuneille rakennusten kunnostajille. He pyrkivät löytämään laajoista valikoimista sellaisia tuotteita, joita käytettiin esimerkiksi 1920- ja 30-luvuilla tai sitten sodan aiheuttaman materiaalipulan väistyttyä esim. rintamamiestalojen maalauksessa 1950-luvulla.
Maaleja valittaessa kriteereinä voivat tulla kysymykseen tuotteen ulkonäön sopivuus käyttökohteeseen, maalin hyväksi todettu kestävyys, kauniisti vanhentuva pinta, ostajan tuotteeseen liittämät nostalgiset mielikuvat ja maalaustarvikkeen käytöstä saadut positiiviset kokemukset.
Tieto auttaa talonsa maalaajaa valitsemaan suuresta joukosta tuotteita juuri hänen projektiinsa parhaimmin sopivan maalityypin. Kysymykset voivat koskea hyvin moninaisia aihealueita; kysytään maalien ulkonäköominaisuuksien lisäksi kulutuskestävyydestä eri käyttökohteissa, uusittavuudesta, hengittävyydestä ja terveellisistä asumisoloista.
Suuri osa vanhan ajan maalituotteista oli valmistettu luonnon raaka-aineita jalostamalla ja toisiinsa yhdistämällä. Kalkkimaali, keittomaali ja pellavan siemenöljy-maali ovat olleet rakennusten maalauksessa käytössä maassamme varovaisestikin arvioituna jo yli 500 vuotta. Jos nämä maalit ovat edelleenkin käytössä, niin ne on todettu toimiviksi ja parhaimmin kestäviksi kovimmalla mahdollisella testausohjelmalla. Nämä maalit ovat oikeisiin kohteisiin taidolla käytettyinä edelleenkin mitä luotettavimpia maaleja. Kalkkimaalista säilyneet vanhimmat näytteet ovat keskiaikaisten kirkkojen ja linnojen seinillä. Ulkopinnoillakin on säilynyt yli 600 vuotta sitten tehtyjä kalkkipintoja, ja sisäpuolisia maalauksia on 1200-luvulta alkaen. Kalkkimaali sopii erityisen hyvin vanhoihin, massiivisiin seinärakenteisiin, kun ne on rapattu maalin pohjaksi sopivalla, pääasiassa kalkkisideainetta sisältävällä laastityypillä. Kalkkimaali antaa kauniin, himmeän ja sääolosuhteiden mukaan elävän julkisivupinnan rakennukselle.
Punamulta on yhä voimissaan
Puurakennusten osalta keittomaalin historia vastaa kivirakennusten kalkkimaalin perinnettä. Jauholiisteriin valmistetun keittomaalin laajempi käyttö alkaa 1700-luvun puolella. Sitä ennen punaista väriä käytettiin kyllä julkisivuissa, mutta maalissa ei ollut mukana sideainetta. Seinien värjäys tehtiin seoksella, jossa punamulta oli lietetty kuumaan rautasulfaattiveteen. Värin kiinnitys tehtiin kuivumisen jälkeen sivelemällä pinta yli esim. ohuella, vaalealla tervalla. Jauholiisteriin valmistettu punamultamaali, jolla maalaustyö tuli kerralla valmiiksi, teki käsittelystä yksinkertaisemman ja tästä alkoi punamultamaalin voittokulku.
Punamullan historia jatkuu yhä maaseutumaisemaa elävöittävänä ilmiönä. Tämä, lähinnä pohjoismainen puurakennusten punamultamaalaustapa ihastuttaa matkailijoita, jotka näkevät lämpöä huokuvat punaisen sävyt vasten havumetsän syvää vihreyttä ja järvien läikkyvää sineä.
Öljymaalin käyttö suurissa seinäpinnoissa vaati rakennuttajilta jo vaurautta, jota oli kertynyt esim. joko maa- tai karjatalouden tehokkaasta hoidosta tai metsän puun polttamisesta tervaksi tai myymisestä sahateollisuudelle. Öljymaalin raaka-aineet, pellavaöljyvernissa, lyijyvalkoinen ja uuden muodin mukainen keltainen väri maksoivat kaksin- tai kolminkertaisesti verrattuna punamultamaalin aineisiin. Myös maalaus oli työläämpää, koska sively jouduttiin tekemään useampaan kertaan ohuesti.
Keltaisella öljymaalilla maalattiin ensin uuden muodin mukaisesti höylätyllä vaakavuorauksella viimeisteltyjä kaupunkien porvareiden taloja, kirkkoja, pappiloita, kartanoita ja vauraimpia talonpoikaistaloja. Pellavaöljystä ja vernissasta valmistetun ulkoöljymaalin hyviin ominaisuuksiin vaikutti paljon nykyisin käytöstä poistuneen myrkyllisen lyijyvalkoisen öljyn ainesosien kanssa muodostama, säänkestoa lisäävä yhdiste, ns. lyijysaippua. Nykyisissä ulkoöljymaaleissa kestävyysominaisuuksia säädellään öljyn laadun ja käytettävien pigmenttien, titaanioksidin ja sinkkivalkoisen suhteilla.
Öljymaaleihin kuuluvan liituuntumisilmiön takia – maalipinta ensin himmentyy ja vuosien kuluessa siitä irtoaa värijauhetta – on edullisempaa valita värit vaaleammasta päästä kuin voimakkaista, tummista sävyistä. Teknisiltä ominaisuuksiltaan perinteinen öljymaali sopii hyvin puun maalaukseen, koska hitaasti kuivuvat öljyt pystyvät imeytymään ja kiinnittymään puupintaan parhaiten.
Puulattioiden perinteisin maali
Tunnettu Tikkurilan perinteinen lattiamaali on Permo. Ainakin meillä kaikilla keski-ikään ehtineillä on omakohtaisia kokemuksia ja muistoja lämpöisen punaruskeiksi maalatuista kodin tai mummolan lautalattioista. Samalla kulutusta kestävällä maalilla on myös käsitelty satojen kirkkojen lankkulattiat siitä alkaen, kun siirryttiin maalaamaan lattioita pääasiassa tehdastekoisilla maaleilla 1930-luvulla. Permon harmoninen väriskaala on syntynyt maavärien ansiosta. Maaperän värit ovat vuosimiljoonia vaikuttaneiden luonnonprosessien valmistamia ja jalostamia kauniita sävyjä, joiden pohjalle kaikki vakiovärisävyt pääosin perustuvat. Myös taiteilija ja värisuunnittelija Yki Nummen 1950-luvulla kokoama väriskaala perustui perinteisten lattiavärien harkittuun käyttöön.
Pentti Pietarila, rakennuskonservaattori, Museovirasto
