Työsaumat sisäpinnoilla

Työsaumat sisäpinnoilla

Voimakkaampi väri tai kiiltävämpi kohta maalatussa pinnassa. Telan tai siveltimen jälki erottuu selvästi.

Mahdollinen syy

  • Rajapinta käsitellyn ja käsittelemättömän pinnan välillä ehtii työskentelyn aikana kuivua.
  • Huokoinen pinta jätetty pohjustamatta ->  pintamaali imeytyy epätasaisesti.
  • Maali kuivuu liian nopeasti (ilmankosteus ja lämpötila).
  • Maalia käytetty epätasaisesti.

Toimenpiteet

Käytä kohteeseen soveltuvaa Tikkurilan tuotetta ja noudata ohjeita maalin riittoisuudesta.

Levitä maali pintaan ristikkäisin telavedoin noin pari telanleveyttä kerrallaan. Tasoita juuri levitetty maali yhtenäisin vedoin alhaalta ylöspäin, kattopinnoilla valosta poispäin tai levyn suuntaisesti.

Jaa maalattava alue riittävän pieniin osiin ja suunnittele työ siten, että työsaumat osuvat mahdollisimman huomaamattomiin kohtiin, ei kuitenkaan silmän korkeudelle.

Jos alusta on huokoinen, pohjamaalin käyttö on tarpeen, jotta alustasta tulee tasaisesti imevä.

Noudata etiketin ohjeita lämpötilasta ja ilmankosteudesta maalaustyön ja maalin kuivumisen aikana.

Kuultavia tuotteita käyttäessäsi käsittele pinnat yhtäjaksoisesti puun syiden suuntaisesti tasaisen lopputuloksen aikaansaamiseksi.

on lisätty muistilistalle.
on poistettu muistilistalta.
fi