Aidan maalaus

Tarkat ohjeet uuden tai aikaisemmin käsitellyn aidan maalaamiseen. Ohjeet soveltuvat aiemmin akrylaatti- tai öljymaaleilla tai kuullotteilla käsitellyille puupinnoille ja uusille puupinnoille.
Ohjeet aidan maalaamiseen
  1. kaksi maalipensseliä ristissä ja kaksi kättä

    Tee tarvittavat valmistelut ja suojaukset ennen työn aloittamista

    1. Hanki kaikki tarvittavat työvälineet ja tuotteet etukäteen.
    2. Suunnittele työjärjestys huolellisesti sujuvan työskentelyn varmistamiseksi.
    3. Suojaa käsittelemättömäksi jäävät pinnat sekä ympäristö riittävän huolellisesti.
  2. Ohjeet aidan maalaamiseen ja kunnostamiseen

    Pintojen puhdistaminen 

    Uusi aita

    1. Puhdista pinnat liasta ja irtoavasta aineksesta. Pese mahdollinen home pois alla olevin ohjeiden mukaan. 

    Aiemmin käsitelty aita

    1. Puhdista pinnat liasta ja irtoavasta aineksesta. 
    2. Pese pinnat Tikkurilan Homeenpoisto -aineella vedellä laimennettuna, 1 osa Homeenpoistoa ja 3 osaa vettä.
    3. Levitä seos harjalla tai reppuruiskulla.
    4. Anna liuoksen vaikuttaa n. ½ tuntia.  Älä anna pesuaineen kuivua pinnoille. 
    5. Mikäli pinta on erittäin homehtunut, harjaa nämä kohdat ennen huuhtelua. Huuhtele pesuaine pois vedellä ylhäältä alaspäin. Jos käytät painepesuria huuhteluun, ruiskuta kauempaa käyttäen matalaa painetta. 
    6. Voit uusia pesun tarvittavin osin. 
    7. Anna pestyjen pintojen kuivua. 
    Tuotteita joita saatat tarvita
  3. Poista hilseilevät ja heikosti kiinni olevat maalikerrokset kaavinraudalla ja poista harmaantunut pintapuu hiomalla.

    Poista vanha hilseilevä pintakäsittely ja harmaantunut pinta

    Aiemmin käsitelty aita

    1. Poista vanha, irtoava käsittely sekä harmaantunut puupinta esim. kaavinraudalla ja hiomalla.  
    2. Poista mahdollinen ruoste metallipinnoilta ja pihka puupinnoilta. 
    3. Hio hyväkuntoiset, kiiltävät ja kovat vanhat käsittelyt himmeiksi. 
    4. Vaihda huonokuntoiset puuosat uusiin. 
       
  4. Pohjusta puupuhtaat alueet kertaalleen sivelemällä Valtti Pohjusteella tai Valtti Plus Pohjusteella

    Pohjusta käsittelemättömät ja puupuhtaat pinnat kertaalleen Valtti Plus Pohjusteella

    1. Sekoita tuote huolellisesti ennen käyttöä ja käytön aikana.
    2. Käsittele myös jatkoskohdat sekä päätypinnat huolellisesti.
    3. Voit aloittaa seuraavan työvaiheen 24 tunnin kuluttua pohjustuksesta.
       

    Suojaa ruosteesta puhdistetut metalliosat Rostex Super Akvalla.

    Tuotteita joita saatat tarvita
  5. Paikkamaalaa puupuhtaat alueet kertaalleen sivelemällä Aitamaalilla.

    Paikkamaalaa puupuhtaat kohdat Teho Primerilla. Hyväkuntoisilla pinnoilla voit tehdä paikkamaalaukset myös Aitamaalilla

    Aiemmin käsitelty aita

    1. Sekoita maali huolellisesti ennen käyttöä ja käytön aikana. 
    2. Sävytä Teho Primer samaan sävyyn Aitamaalin kanssa tasaisen lopputuloksen varmistamiseksi.
    3. Käsittele myös jatkoskohdat sekä päätypinnat huolellisesti. 
    Tuotteita joita saatat tarvita
  6. Pintamaalaa 1-2 kertaa sivelemällä Aitamaalilla.

    Maalaa aita 1-2 kertaa Aitamaalilla tai Aitamaali Valkealla

    1. Sekoita maali huolellisesti ennen käyttöä ja käytön aikana.
    2. Levitä maali huolellisesti lauta kerrallaan päästä päähän tasaisesti sivellen työsaumojen välttämiseksi.
    3. Käsittele myös jatkoskohdat sekä päätypinnat huolellisesti.
       

    Varaa yhtenäistä pintaa varten riittävästi maalia yhteen astiaan sekoitettuna mahdollisten värierojen välttämiseksi. Aitamaalin voit sävyttää Puutalot-värikartan sävyihin. Aitamaali Valkea on luonnonvalkoinen valmissävy.

    Tuotteita joita saatat tarvita
on lisätty muistilistalle.
on poistettu muistilistalta.
fi