Uuden tehdaspohjamaalatun lautaverhoilun pintamaalaus

Täältä löydät ohjeet uuden tehdaspohjamaalatun puutalon lautaverhoilun pintamaalaukseen Tikkurilan talomaaleilla. Ohjeet soveltuvat seuraaville peittäville talomaaleille: Ultra Classic, Ultra Matt, Piha-Teho ja Teho Moder tai Vinhalle.
Ohjeet terhdaspohjamaalatun talon lautaverhoilun pintamaalaukseen
  1. kaksi maalipensseliä ristissä ja kaksi kättä

    Tee tarvittavat valmistelut ennen työn aloittamista

    1. Hanki kaikki tarvittavat työvälineet, tuotteet ja mahdolliset telineet etukäteen.
    2. Suunnittele työjärjestys huolellisesti sujuvan työskentelyn varmistamiseksi.
    3. Suojaa käsittelemättömäksi jäävät pinnat, kuten lasipinnat sekä ympäristö riittävän huolellisesti.
    4. Poista pöly ym. muu irtonainen aines pölyharjalla.
  2. Ohjeet talon seinien pesuun

    Pese likaiset pinnat puhtaaksi Tikkurilan Homeenpoisto -aineella vedellä laimennettuna, 1 osa Homeenpoistoa ja 3 osaa vettä

    1. Levitä seos alhaalta ylöspäin harjalla tai suurille pinnoille reppuruiskulla.
    2. Anna liuoksen vaikuttaa noin 1/2 tuntia, harjaa ja huuhtele vedellä ylhäältä alaspäin.
    3. Jos käytät painepesuria huuhteluun, ruiskuta kauempaa käyttäen matalaa painetta.
    4. Mikäli pinta on erittäin homehtunut, harjaa nämä kohdat ennen huuhtelua.
    5. Voit uusia pesun tarvittaviin osiin. Älä anna pesuaineen kuivua pinnoille.
    6. Anna pestyjen pintojen kuivua.
    Tuotteita joita saatat tarvita
  3. metalliosien suojausta ulkomaalauksessa

    Suojaa metalliosat Rostex Super Akvalla

    1. Puhdista metalliosat, kuten naulankannat ruosteesta
    2. Käsittele ruostuvat metalliosat Rostex Super Akvalla
    Tuotteita joita saatat tarvita
  4. Talon puujulkisivun välimaalaus Ultra Primerilla tai Teho Primerilla

    Välimaalaa kertaalleen sivelemällä Ultra Primerilla tai Teho Primerilla

    1. Jos maalaus on viivästynyt, poista huonokuntoinen teollinen pohjamaali mekaanisesti.
    2. Sekoita maali huolellisesti ennen käyttöä ja käytön aikana.
    3. Sävytä pohjamaali samaan sävyyn pintamaalin kanssa tasaisen lopputuloksen varmistamiseksi.
    4. Levitä maali huolellisesti noin 2-3 lautaa kerrallaan päästä päähän tasaisesti sivellen työsaumojen välttämiseksi.
    5. Käsittele myös jatkoskohdat sekä päätypinnat huolellisesti.
     

    Käytä Ultra Primeria uudelle hyväkuntoiselle pinnalle ja Teho Primeria, kun pintamaalaus on viivästynyt yli 10 kuukautta.

    Tuotteita joita saatat tarvita
  5. Pintamaalaa 1-2 kertaa sivelemällä Ultra ClassicUltra Matt, Pika-Teho, Teho Modern -talomaaleilla tai Vinhalla

    1. Sekoita maali huolellisesti ennen käyttöä ja käytön aikana.
    2. Levitä maali huolellisesti noin 2-3 lautaa kerrallaan päästä päähän tasaisesti sivellen työsaumojen välttämiseksi.
    3. Käsittele myös jatkoskohdat sekä päätypinnat huolellisesti.

      Varaa yhtenäistä pintaa varten riittävästi maalia yhteen astiaan sekoitettuna mahdollisten värierojen välttämiseksi.
on lisätty muistilistalle.
on poistettu muistilistalta.
fi