Ammattisuunnittelijoille tuttu 60–30–10-värisääntö antaa hyvän lähtökohdan värisuunnitteluun, mutta sitä ei tarvitse noudattaa kirjaimellisesti.
Ammattisuunnittelijoille tuttu 60–30–10-värisääntö tarjoaa käytännöllisen lähtökohdan tilan värihierarkian rakentamiseen: noin 60 prosenttia pääväriä, 30 prosenttia tukiväriä ja 10 prosenttia tehosteväriä.
Parhaimmillaan sääntö toimii suunnittelun tukena, jota voidaan soveltaa tilan käyttötarkoituksen, brändin, materiaalien ja tavoitellun tunnelman mukaan. Siitä voi myös tarkoituksellisesti poiketa.
Suurissa kohteissa eri tilojen väripaletti usein toistuu, mutta painotukset vaihtelevat tilan käyttötarkoituksen mukaan. Esimerkiksi hotellin aula, ravintola, käytävät ja hotellihuoneet voivat kaikki perustua samaan värimaailmaan, vaikka värien osuudet eivät olisikaan täysin samat.
Aulatilat antavat usein ensivaikutelman tilaan, ja niissä on hyvä korostaa brändi- tai aksenttiväriä. Näin tilasta tulee vahvempi ja tunnistettavampi. Aksenttivärejä voi käyttää hienovaraisesti myös esimerkiksi opasteissa, kylteissä tai yksityiskohdissa, joihin halutaan kiinnittää huomio.
Värisäännön hillitymmän skaalan käyttö sopii esimerkiksi hotellihuoneisiin, jotta yleisilme säilyy rauhallisena.
Myös tukivärin osuutta voidaan kasvattaa. Jos tavoitteena on esimerkiksi ravintolalle tyypillinen lämmin, intiimi tai tumma tunnelma, tukiväri voi saada selvästi enemmän visuaalista painoarvoa kuin 60–30–10-jako ehdottaa. Tukiväriskaalan käyttö sopii hyvin myös laajoihin kohteisiin, joissa on eroteltava eri toimintoja, osastoja tai kerroksia. Näin kokonaisuudesta tulee selkeä ja helposti hahmotettava, mutta samalla myös visuaalisesti kiinnostava.
Tilan värisuunnittelussa on otettava huomioon maalien lisäksi tilan materiaalit ja niiden värit. Minkä väristä puuta, betoni- ja metallipintoja sekä tekstiilejä tilassa on? Ota huomioon näiden pintojen sävyt osana suunnittelutyötä ja värien prosentuaalista jakautumista huomioitaessa.
Brändivärit tarjoavat luontevan lähtökohdan värisuunnittelulle ja auttavat rakentamaan tilalle tunnistettavan identiteetin. Brändivärin rooli 60–30–10-jaossa riippuu kuitenkin ennen kaikkea värin luonteesta ja tavoitellusta vaikutelmasta.
Yleensä murretut ja rauhalliset sävyt soveltuvat paremmin laajoille pinnoille, kun taas voimakkaammat ja kylläisemmät värit toimivat hyvin korostuksina.
Brändiväreihin liittyy usein myös tiettyä joustavuutta. Esimerkiksi seinäpinnoille voidaan valita alkuperäisestä brändiväristä hieman pehmeämpi tai murretumpi sävy, jolloin lopputulos on tilassa miellyttävämpi, mutta brändi-ilme silti tunnistettava.
Maalin kiiltoaste ja materiaalin pintastruktuuri vaikuttavat siihen, miten voimakkaana väri koetaan tilassa. Sama sävy voi näyttäytyä erilaisena pinnan valonheijastusominaisuuksien mukaan: kiiltävällä pinnalla väri näyttää usein syvemmältä ja intensiivisemmältä, kun taas himmeällä pinnalla vaikutelma on pehmeämpi ja rauhallisempi. Esimerkiksi sama musta sävy voi täyshimmeänä näyttää hillitymmältä ja täyskiiltävänä tummemmalta ja voimakkaammalta.
Tämä vaikuttaa myös 60–30–10-värisäännön mukaiseen visuaaliseen tasapainoon. Värien prosenttiosuuksia ei tarvitse tulkita vain pinta-aloina, sillä kiiltoasteella ja materiaalilla voidaan vahvistaa tai hillitä värin visuaalista painoarvoa. Esimerkiksi 10 prosentin tehosteväri voi saada enemmän huomioarvoa kiiltävässä materiaalissa tai pinnassa, kuten opasteissa, valaisimissa tai kalusteiden yksityiskohdissa. Laajoilla 60 prosentin pohjapinnoilla himmeämmät materiaalit puolestaan luovat usein rauhallisemman ja tasapainoisemman vaikutelman.
Myös pintastruktuuri muuttaa värin kokemusta. Karheilla ja teksturoiduilla pinnoilla epätasaisuuksien muodostamat pienet varjot voivat syventää värivaikutelmaa, kun taas sileällä pinnalla valo jakautuu tasaisemmin. Materiaalin rakenne vaikuttaa siten paitsi sävyn havaittuun vaaleuteen ja tummuuteen myös sen visuaaliseen painoarvoon tilassa.
Monokromaattisessa tai sävyltään yhtenäisessä värimaailmassa materiaalien ja kiiltoasteiden merkitys korostuu. Visuaalista kiinnostavuutta, kontrastia ja syvyyttä voidaan luoda yhdistelemällä esimerkiksi himmeitä ja kiiltäviä sekä sileitä, karheita, kudottuja ja luonnonmateriaalipintoja. Näin tila saa kerroksellisuutta, vaikka väripaletti olisi hillitty.
Värisävyjä ei siksi kannata arvioida pelkän värikoodin perusteella, vaan lopulliset valinnat tulisi tarkastella oikeilla materiaaleilla, pinnoilla ja tilan todellisissa valaistusolosuhteissa.
60–30–10-säännöstä kannattaa poiketa silloin, kun jokin toinen suunnitteluratkaisu muodostaa tilaan vahvemman ja tarkoituksenmukaisemman hierarkian. Tavoitteena voi olla esimerkiksi arkkitehtuurin korostaminen, poikkeuksellisen yhtenäinen värimaailma tai vahva ja elämyksellinen tunnelma.
Jos väri ei ole pääasiallinen keino jäsentää tilaa, hierarkiaa voidaan rakentaa arkkitehtonisilla muodoilla, materiaalien vaihtelulla, valaistuksella, mittakaavalla ja pintojen rytmityksellä. Näiden avulla voidaan ohjata katsetta, erottaa toimintoja ja luoda visuaalista kiinnostavuutta myös silloin, kun väripaletti poikkeaa selvästi perinteisestä 60–30–10-jaosta.
Monokromaattinen tai all-over colour -ratkaisu on tästä hyvä esimerkki. Kun yksi väri tai hyvin lähekkäiset sävyt hallitsevat tilaa, huomio siirtyy värien keskinäisistä suhteista valoon, muotoihin, materiaaleihin ja tekstuureihin. Mattojen, tekstiilien, puun, metallin ja maalattujen pintojen vaihtelu voi luoda kerroksellisuutta ilman suuria sävyeroja, ja valaistus tuo esiin pintojen muodot ja hienovaraiset sävyvaihtelut.
60–30–10-säännön arvo ei siis ole tarkassa prosenttijaossa, vaan sen tarjoamassa ajattelumallissa. Se auttaa rakentamaan väreille hierarkian – ja antaa samalla hyvän lähtökohdan arvioida, milloin tästä hierarkiasta kannattaa tarkoituksella poiketa.
Tutustu myös ammattilaisten verkkokauppaan, josta voit tilata pintanäytteitä, testimaaleja ja muuta tukimateriaalia suunnitteluun.
Huom. Vaatii kirjautumisen y-tunnuksella, jotta saat ammattilaisille suunnatun alennuksen.
Mikä on 60-30-10-värisääntö?
60-30-10-värisääntö on sisustuksen periaate, jossa 60 % tilan väreistä on pääväriä, 30 % toissijaista väriä ja 10 % tehosteväriä. Se auttaa pitämään kokonaisuuden tasapainoisena.
Voinko käyttää 60-30-10-sääntöä neutraaleilla väreillä?
Kyllä. Voit rakentaa koko paletin neutraaleilla ja käyttää 10 % tehosteväriksi esimerkiksi lämpimiä sävyjä tekstiileissä ja taiteessa.
Toimiiko 60-30-10-sääntö pienissä huoneissa?
Toimii. Pienissä tiloissa pääväri kannattaa usein pitää vaaleana. Kontrastia ja lämpöä voi tuoda toissijaisilla väreillä ja tehostevärillä.
Mitä teen, jos värin valinta useista vaihtoehdoista on vaikeaa?
Valitse yksi selkeä pääväri ja ryhmittele muut sävyt toissijaisiin ja tehosteväreihin. Näin kokonaisuus pysyy hallittuna, vaikka värejä olisi useampia.