Piilopaikka pihan perällä: pihamökki

Pieni mökki pihan perällä on täydellinen pakopaikka arjen keskellä. Unohda kiireet, keskity kuuntelemaan luonnon ääniä, aloita uusi kirja tai ota päiväunet. Tämä kaunis sininen pihamökki on pyhitetty rentoutumiselle.

Pihamökit ovat kasvattaneet suosiotaan, sillä arjen keskellä kaivataan pakopaikkaa, missä arjen kiireet ja tekemättömät tehtävät eivät muistuta itsestään. Pihamökissä voit ottaa aikaa itsellesi ja rentoutua hiljaisuudessa. Melkein kuin olisit lomalla, mutta sinun ei kuitenkaan tarvitse lähteä kauas. 

Pihamökillä voi olla monta käyttötarkoitusta. Pihamökissä voi yhdistyä myös leikkimökki, jossa lapsetkin viihtyvät. Voit esimerkiksi järjestää lapsellesi ja hänen kavereilleen yökyläillan pihamökissä. Lapsen mielestä voi olla jännittävää yöpyä kodin ulkopuolella, mutta silti hyvin lähellä kotia. Yökyläillan kruunaa huippueväät!

Pihamökki toimii myös tunnelmallisena vierashuoneena, johon vieraat saattavat jopa kutsua itse itsensä. Yö tunnelmallisessa pihamökissä on kuin miniloma luonnon keskellä.

Värin valinta pihamökille

Luonnollinen valinta pihamökin ulkoseinien väriksi on sama kuin talosi väri. Voit myös kokeilla samaa sävyä kuin talossasi, mutta hieman tummempana tai vaaleampana. Näin pihapiiri näyttää yhtenäiseltä.

Pihamökin sisätilaa suunnitellessa, pohdi tilan käyttötarkoitusta. Jos tarkoituksenasi on luoda tila, joka saa sinut rentoutumaan valitse pihamökkiisi pehmeitä sävyjä ja luonnonmateriaaleja. Jos taas tilan on tarkoitus olla olla koko perheen yhteinen ja innostaa lapsia leikkeihin, voit lisätä pieniä väripilkkuja sisustukseen. 

Pehmeät värivalinnat

Kuvan pihamökin hirsiseinät maalattiin Vinhalla. Puolihimmeä Vinha jättää puun syykuviot kauniisti näkyville ja säilyttää samalla puun luonnollisen ulkonäön niin lauta- kuin hirsipinnallakin. Sävyksi valitsimme eloisan, mutta yhtä aikaa rauhoittavan sinisen: Q451, jossa on ripaus harmaata. Ikkunoiden ja oven karmien sävyksi valittiin Q818 Tiira, joka tuo valoa ja selkeyttä kokonaisuuteen. 

Pehmeät ja kodikkaat tekstiilit

Kun sisustat pihamökkiäsi, muista panostaa tekstiileihin. Tekstiilit tekevät mökin tunnelmasta lämpimän ja kodikkaan. Lisää sängylle tai tuolille vilttejä, joihin voi kääriytyä ilman viiletessä ja panosta mattoon, joka tuntuu pehmeältä varpaiden alla. Tekstiileillä voit myös tuoda helposti lisää väriä sisustukseen tai muuttaa pihamökin tunnelmaa. 

Tunnelmallinen valaistus

Iltojen pimentyessä loppukesästä, tunnelmavalojen tärkeys korostuu. Ripusta kattoon kaunis paperivalaisin tai useampikin ja aseta sängyn viereen yövalaisin käden ulottuville. Jos pihamökissäsi ei ole sähköjä, voit käyttää ladattavia valaisimia. Ladattavia valaisimia on nykyään runsaasti tarjolla ja löydät varmasti mieluisan. 

Colour Master sovellus

Kokeile eri värejä pihamökkisi julkisivulle Colour Master -sovelluksella

Kokeile eri värejä suoraan mökkisi tai talosi julkisivulle napin painalluksella. Lataa ilmaiseksi sovelluskaupoista.

on lisätty muistilistalle.
on poistettu muistilistalta.
fi