Yli 35 000 neliötä liike- ja toimistotilaa tarjoava Dixin keskus on ympäristöystävällisyydessään kansainvälisesti tunnustettua korkeaa laatua. Sisätiloissa käytettiin Tikkurilan tuotteita, jotka…
Esimerkiksi kellertävän sävyn muodostuminen vanhenevaan maalipintaan. Parhaiten havaittavissa valkoisella maalipinnalla tai kirkkaassa lakassa. Mahdollinen syy Alkydimaalin tai -lakan normaali…
Voimakkaampi väri tai kiiltävämpi kohta maalatussa pinnassa. Telan tai siveltimen jälki erottuu selvästi. Mahdollinen syy Rajapinta käsitellyn ja käsittelemättömän pinnan välillä ehtii työskentelyn…
Huoltokäsittelyn yhteydessä on tärkeää tietää, millä maalilla aikaisempi maalaus on tehty. Usein huoltokäsittely tehdään samalla tai samantyyppisellä maalilla kuin millä pinta on aiemmin käsitelty…
Mahdollinen syy Ei-sinkittyjen rautanaulojen ruoste alkaa tunkeutua pintamaalikerroksen läpi. Naulankantoja ei ole käsitelty korroosionestomaalilla. Sinkityt naulankannat alkavat ruostua hiomisen tai…
Sisämaalien kuivuminen Maalien, lakkojen ja tasoitteiden kuivumisaikoihin vaikuttavat monet tekijät. Tärkeimpiä ovat maalausolosuhteet, alustan ominaisuudet sekä tuotteen omat ominaisuudet. Myös…
Mahdollinen syy Alusta likainen, rasvainen. Alusta liian kova. Käytetty kohteeseen soveltumatonta maalia. Maalin hylkiminen. Ilmiön huomaa heti maalaustyön aikana. Maalipinnalla näkyy viiruja tai…
Mahdollinen syy Kostea ja lämmin syksy ja talvi. Maali sisältää liian vähän tehoaineita. Ongelma ilmenee useimmiten kosteilla pinnoilla, joihin kohdistuu vähän tai ei lainkaan suoraa auringonvaloa…
Helsingin Jätkäsaari sai maamerkin ja kaupunkilaiset uuden kohtauspaikan, kun 16-kerroksinen Clarion Hotel Helsinki avasi ovensa yleisölle lokakuussa 2016. Se on Suomen toiseksi korkein hotelli…