Talon julkisivu

Talo on pitkäaikaissijoitus

Talo on monen suomalaisen arvokkain omaisuus. Siksi sitä kannattaa kohdella rakkaudella. Huolenpitoa varten kokosimme tietopaketin talon ulkopintojen käsittelyyn – näillä vinkeillä suojaat arvokkaan sijoituksesi kestämään aikaa.

Talo on pitkäaikaissijoitus, ja monen suomalaisen arvokkain omaisuus. Siksi on tärkeää huolehtia talosta kuin hyvästä ystävästä, joka ottaa vastaan niin aurinkoiset päivät kuin myrskytkin. Talon huolto ja pintakäsittely antavat sinulle ja talollesi lisää yhteisiä, hyviä vuosia.

Hirsitalon julkisivu

Suomen vaihtelevat vuodenajat eivät päästä taloja helpolla

Talon ylläpito vaatii aika ajoin pientä kunnostusta sekä säännöllisiä huoltoa, mutta se myös todella kannattaa. Huoltotoimenpiteet maksavat itsensä takaisin. Talo on omaisuutta, joka säilyttää arvonsa vain säännöllisellä huoltamisella, oli kyseessä sitten ykköskoti tai lomakotina toimiva mökki.

Oikein valittu käsittely pidentää talon pintojen käyttöikää ja mahdollistaa pitkän huoltomaalausvälin. Suomen paukkupakkasista syysmyrskyihin ja kesän helleaaltoihin vaihtelevat vuodenajat ei päästä taloja helpolla. Tikkurilan maalit tarjoavat optimaalista kestoa säästä toiseen, sillä ne on kehitetty erityisesti Pohjolan äärimmäisiin olosuhteisiin.

Kokosimme sinulle tietopaketin talon ulkoseinien, katon, sokkelin, ovien ja ikkunoiden maalaamiseen sekä terassin ylläpitoon – näillä vinkeillä luot kestävää kauneutta ja pidät huolta arvokkaimmasta omaisuudestasi.

Talon ulkoseinän maalaus keltaiseksi Tikkurilan Pika-Teholla

Ulkomaali luo ilmettä ja kestää aikaa

Isoimpana pintana talon ulkoseinien maali antaa ilmeen koko rakennukselle. Ympäristöön sopiva väri ja huoliteltu maali saavat talon asettumaan kauniisti paikalleen. Siistin ulkonäön lisäksi talomaali suojaa puupintaa Suomen rankoissa ja vaihtelevissa sääolosuhteissa. Puupinta elää ja hengittää: kosteus turvottaa puuta ja kuivuessaan puu puolestaan kutistuu. Siksi tarvitaan laadukasta ulkomaalia muodostamaan puulle pitkäaikaisen pinnan, joka hidastaa kosteuden ja auringonvalon vaikutuksia.

Oletko katsonut tarkemmin taloystäväsi maalipintaa? Jos maali hilseilee ja lohkeilee seinästä, on jo syytä tarttua pensseliin. Maalaaminen on vähän kuin vakuutus: ehjä maalipinta suojaa laudoitusta ja sen alla olevia rakenteita kosteudelta.

Joskus maalaamista tekisi mieli lykätä, jos sen kokee isoksi urakaksi. Silloin projekti vain kasvaa – niin omassa mielessä kuin työnkin puolesta. Maalaaminen kuitenkin kannattaa ja se käy sutjakasti näillä Maalilinjan 5 vinkillä puutalon maalaukseen >>

Ulkoseinä, joka käsitelty Valtti Plus Color -kuullotteella ja kasvit terassilla

Puupinnan ominaisuudet + oma mieltymyksesi = talomaalin valinnan kaava

Erilaiset puupinnat ja omat mieltymyksesi määrittävät, mikä maali talollesi parhaiten sopii. Peittävä talomaali Ultra Classic on tehty kestämään lautaverhoilussa säässä kuin säässä modernin maaliteknologiansa ansiosta. Jos haluat maalilta peittävyyttä lautaverhoiluun ja hirsipinnoille, muttet aivan täyttä peittoa, Vinha jättää puunsyyt kauniisti näkyviin. Läpikuultavaan lopputulokseen lauta- ja hirsipinnoille sopiva kuullote Valtti Akvacolor tarjoaa runsaasti ympäristöön sopivia värisävyjä, joissa käsittely ei peitä puun omaa kauneutta.

Katso kaikki pitkäikäisen pinnan antavat tuotteet erilaisille julkisivuille >>

Historiallisen talon katto, joka käsitelty Panssari Akvalla.

Katto kruunaa koko talon

Katto on kodin suoja ja turva ottaessaan vastaan sateet, lumen ja auringonporotuksen. Hyvin hoidettu katto onkin merkityksellinen sekä talon ulkonäölle että kunnolle. Katon maalaus ei siis ole pelkkä kaunistustoimenpide, vaan sillä pidennetään katon elinikää ja kestävyyttä. Kannattaa siis säännöllisesti kiivetä katolle ja katsoa, mitä kodin suoja tarvitsee arvokkaassa tehtävässään!

Suomen yleisin kattomateriaali pelti on pitkäikäinen, ja huoltamalla se pysyy kuin uutta vastaavassa kunnossa. Lämpimänä vuodenaikana kattopelti laajenee, kylmänä taas supistuu. Vuosien kuluessa aurinko myös haalistaa peltikaton väriä. Sää kuluttaa maalipintaa ja altistaa katon ruostumiselle ja haurastumiselle. Tästä voi seurata vuotoja ja kosteusvaurioita, jotka ajoissa tehty katon maalaus estävät. 

Tumman katon maalaus Panssari Akvalla

Katon huolto pidentää katon ikää

Uusi peltikatto kannattaa maalata n. 2–5 vuoden kuluttua asennuksesta, ja vanhan peltikaton yleinen huoltomaalausväli normaalioloissa on noin 10–15 vuotta. Paras mittari on katon ulkonäkö; kun maali hilseilee, katto on ruostunut tai sen ulkonäköä ja väriä ei enää tunnista entisekseen, on yleensä aika uudelle maalikerrokselle. Siksi peltikatto kannattaakin tarkistaa vuosittain. Peltikattojen pintamaaliksi on tarjolla pitkäikäisen suojan antava alkydipohjainen Panssarimaali tai vesiohenteinen vaihtoehto, hyvin kiiltonsa ja värinsä pitävä Panssari Akva. Peltikaton maalaaminen pidentää peltikaton ikää, ja saa katon kestämään.

Tiili- ja huopakattojen huoltomaalaukset antavat niille suojaa ja pitkäikäisyyttä. Huoltomaalaus Kilpi Tiilikattomaalilla tai Kilpi Huopakattomaalilla siistii katon ulkonäköä ja saa sen näyttämään uudemmalta. Tiili - ja huopakattojen maalausurakka kannattaa aloittaa katon puhdistamisella sammalesta, jäkälästä ja muusta kasvustosta Kilpi Katonpuhdistajalla.

Katso kaikki tuotteet katoille >>

Modernin, vaalean puutalon seinä ja sokkeli

Sokkeli pitää talon suorassa

Talon sävyyn sointuva sokkeli tuo ryhdikkyyttä koko talolle. Siisti sokkeli on se loppusilaus, johon katse ei välttämättä osu, mutta joka antaa talosta viimeistellyn kokonaisvaikutelman. Ulkonäön lisäksi sokkelin käsittelylle riittää runsaasti järkisyitä: laadukkaalla pintakäsittelyllä sokkeli pysyy kuivana ja suojaa osaltaan talon rakenteita.

Minkä värinen sokkeli taloon sopii? Huoltomaalauksen voi tehdä samalla värillä kuin ennenkin tai kokeilla, miten uusi väri muuttaa koko talon ilmettä. Tummat sävyt juurruttavat talon kauniisti alustaansa ja ympäristöön. Tumma kivijalka myös huokuu tiettyä arvokkuutta. Kun sokkelin väri on seinän väriä vaaleampi, se saa talon näyttämään korkeammalta. Suomen suosituin sokkelimaali Yki Sokkelimaali on laajasti sävytettävissä ja värivalikoima on lähes rajaton.

Sokkelin maalaus vaalean harmaaksi Yki Sokkelimaalilla.

Sokkelin värin lisäksi voit valita struktuuripinnan

Sokkeliin voi valita myös näyttäviä struktuuripinnoitteita. Kestävällä Yki Aitokivi -pinnoitteella saadaan sokkeliin aito ja kaunis luonnonkivipinta, jonka näyttävyyden takaa suomalaisesta peruskalliosta louhittu kiviaines. Yki Rouhepinnoitteella saat helposti aikaan viimeisteltyä, rappausmaista pintaa.

Tutustu tästä sokkelin pinnoituksen valinta oppaaseen ja työohjeisiin >>  

Katso kaikki tuotteet sokkeleille >>

Punaisen talon ikkunan puitteiden maalaus valkoiseksi Unica Akvalla

Ikkunoiden ja ovien huoltomaalaus kannattaa

Ikkunat ja ovet tuovat persoonallisuutta ja yhtenäistä ilmettä taloon. Ovi ja ikkunat saattelevat sinut matkaan, ja toivottavat taas kotiin palatessasi ensimmäisenä tervetulleeksi.

Ikkunoiden ja ovien maalaus on nopea keino ehostaa taloa edustuskuntoon – ja väriä vaihtamalla yleisilme muuttuu haluamaksesi. Puusta valmistetut ikkunakarmit suojataan vaihtelevaa säätä ja kosteuden aiheuttamia vaurioita vastaan maalilla tai lakalla. Ajoissa tehty huoltomaalaus pidentää karmien käyttöikää ja siirtää remontteja myöhemmäksi.

Harmaan puutalon valkoiselksi Unica Akvalla maalattu ovi ja kesäinen kranssi

Kokeile väriä ja löydä sopiva tuote oville ja ikkunoille

Tekisikö mieli leikitellä väreillä kuitenkaan vielä tarttumatta maalipurkkiin? Kokeile helppoa ColorUP-ohjelmaa. Siinä voit testailla Tikkurilan suosittuja sävyjä valmiisiin kohdekuviin tai ladata oman talosi kuvan ja tutkailla sen pintoihin mielin määrin eri värivaihtoehtoja.

Kun haluat varmasti onnistua ikkunoiden ja ovien maalauksessa, valitse Unica Akva. Se on monikäyttöinen maali niin uusille kuin käsitellyille pinnoille, ja se sopii sekä sisä- että ulko-ovien ja ikkunoiden maalaukseen. Unica Akva -maali joustaa sään rasituksessa, mikä tekee maalipinnasta kestävän. Toinen, kuultavampi vaihtoehto on valita ikkunoille ja oville Unica Akva -lakka, joka sisältää UV-suojan ja hylkii vettä. Sävytettävä Unica Akva -lakka sopii yhtä lailla puisten ikkunoiden ja ovien ensilakkaukseen kuin kaikkien vanhojen lakka- ja kuullotepintojen huoltolakkauseen.

Katso ohjeet ovien ja ikkunoiden maalaamiseen ja lakkaamiseen >>

Harmaa Valtti Wood Oililla öljytty terassi, pöytä, tuoli ja kasviksia pöydällä.

Terassi on kesän suosituin huone

Talon rakennetut ulkotilat nousevat arvoonsa kesäaikaan. Terassi tuo mukavasti lisäneliöitä ja oleskelu- ja harrastustilaa kotiin moneksi kuukaudeksi vuodessa. Ahkerassa käytössä oleva ulkoterassi vaatii puupinnan säännöllistä huoltoa, jolla puupinnan ikä pidentyy ja käyttömukavuus lisääntyy – myös esteettisessä mielessä.  

Varjoisampi ja katettu terassi säästyy hyväkuntoisena pidempään kuin aurinkoinen avoterassi. Aurinko, sateet ja lumi haalistavat puun sävyjä ja kuluttavat pintaa. Erinomaisen UV-suojan ja kestävyyden terassille antaa biopohjainen Valtti Plus Terrace Oil. Helposti levitettävä ja nopeasti kuivuva terassiöljy löytyy kolmessa suosikkivärissä: ruskea, musta ja harmaa. Jos haluat muita värejä, on Valtti Plus Wood Oil sävytettävissä laajaan värivalikoimaan. Valtti Plus -tuoteperheen terassiöljyillä saat parhaan mahdollisen keston ympäristöystävällisemmin.

Kurkkaa kesän 2021 terassi- ja parveketrendeihin ja poimi sopivimmat ideat >>

Katso selkeät ja helpot ohjeet terassien käsittelyyn >>

Kaikki tuotteet terassille ja patiolle >>

 

on lisätty muistilistalle.
on poistettu muistilistalta.
fi