Valitse sisäpinnoille oikea käsittely alustan materiaalin ja tilaan kohdistuvan kulutuksen ja käytön mukaan. Normaaleihin kuiviin sisätiloihin, kuten makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen käytetään eri…
Tee terassista kodin katseenvangitsija tumman terassilaudoituksen avulla. Valokuvaaja ja bloggaaja Riikka Kantinkoski maalasi tummanharmaan harmonisen terassin.
Pienilläkin yksityiskohdilla on merkitystä ja ne voivat raikastaa koko tilan ilmeen. Maiju Saw -blogin Maiju toteutti yksinkertaisen uudistuksen terassin puukaiteille ja sisäänkäynnin tolpille.
Valkoinen Harmaja -blogin Suvin työhuoneesta muotoutui rauhallinen tila luovuudelle, kun seinät maalattiin himmeän maanläheisiksi. Samalla huoneeseen rakennettiin vaihtuvia asetelmia varten trendikäs…
Suosikkibloggaaja Varpunen, Susanna Vento järjesti maalaustalkoot ja kesäpaikan navetta sai vahvan mustan sävyn pintaansa Teho-öljymaalilla. Navetta sai värin myötä luonnetta ja modernia ilmettä.
Väri on suhteessa ympäristöönsä ja sen erottamaton osa. Siksi on tärkeää, että väriä tarkastellaan siinä valaistuksessa, johon se tulee. Väri on koko ajan suhteessa ympäröivään maailmaan – sen…
Ulkovärin valinta lienee monelle hankalin osa ulkomaalausta, sillä värikarttojen pienistä värimalleista on vaikea hahmottaa suuria kokonaisuuksia. Värin valintaa voi helpottaa tekemällä koemaalauksen…
Ihmisellä värien näkökyky on hyvin kehittynyt verrattuna moniin muihin nisäkäslajeihin. Värit ovat aivojen tulkintaa ympäröivästä todellisuudesta. Näkötapahtumassa valo tulee silmään sarveiskalvon ja…
Väri on riippuvainen valosta, materiaalista ja havainnosta. Newton hajotti valon prismalla osaväreiksi ja yhdisti ne jälleen valkoiseksi valoksi. Valon väreissä puhutaankin additiivisesta eli valoa…
Isaac Newton hajotti vuonna 1666 kirkkaan valkoisen päivänvalon prismalla kirjoksi, joka sisältää kaikki näkyvän valon värilliset aallonpituudet. Ihmisen valona aistima sähkömagneettinen säteily on…
Turvallisuus- ja huomiovärien tehtävä on parantaa turvallisuutta. Esim. teollisuuslaitoksessa voidaan väreillä osoittaa, minkä tyyppisiä aineita on putkistoissa tai säiliöissä, tai ilmaista, mitkä…
Kauppa- ja rakennusmaaleissa sävytysjärjestelmiä on käytetty 1940-luvun lopulta lähtien, ja teollisuuspinnoitteisiin ne tulivat 1980-luvun alussa. Näitä järjestelmiä on käytetty menestyksellisesti…