Värin valinta värikartasta

Väri on suhteessa ympäristöönsä ja sen erottamaton osa. Siksi on tärkeää, että väriä tarkastellaan siinä valaistuksessa, johon se tulee. Väri on koko ajan suhteessa ympäröivään maailmaan – sen valaistukseen ja muihin värillisiin pintoihin. Valo- ja varjoalueiden vaihtelu muuttaa värihavaintoa jatkuvasti. Myös pinnan karkeus tai tasaisuus vaikuttaa värihavaintoon.

 

Miten värikarttojen värimallit tehdään?

Värikartta tehdään värikarttamaalilla. Värikartan värimallit ovat yleensä puolihimmeitä. Värikartan valmistuksessa pidetään standardina värikarttamaaliin sävytysjärjestelmällä sävytettyä väriä. Kun väristandardin ja värikartan valmistuksessa on käytetty samaa sävytysjärjestelmää, esim. Symphony-pastoja, värikartan värimalli on niin lähellä valmiin maalatun pinnan väriä kuin tällä hetkellä on teknisesti mahdollista. Tikkurilan värilaboratoriossa värit hyväksytään aina tarkastelemalla niitä päivänvalolähteen D65 alla standardoiduissa olosuhteissa.

Miksi on erikseen sisä- ja ulkovärikarttoja?

Värikarttoja on olemassa sekä sisämaalaukseen että ulkomaalaukseen. Ulkovärikarttojen kokoelmissa on otettu huomioon värin kesto ja pysyvyys ilmastorasituksessa, kulttuuriset makumieltymykset sekä sävytyspastajärjestelmien soveltuvuus erilaisille sideainetyypeille. Siksi suosittelemme, että ulkoväriä valittaessa käytetään aina ulkovärikarttoja.

Sisävärien kirjo on huomattavasti laajempi kuin ulkovärien. Sisämaalauksessa ilmastorasitusta ei ole, ja pigmenttivalikoima on tällöin suurempi. Sisämaaleissa käytettävät sideaineet ovat kaikki jokseenkin samantyyppisiä, joten myös kemiallisia rajoituksia on vähemmän kuin ulkomaaleissa.

Värin valinta värikartasta.

Mitä tulee huomioida ulkomaalin väriä valittaessa?

Ulkomaalien väriä valittaessa värimallia tulee tarkastella luonnonvalossa ulkona ja pystysuorassa. Suositeltavaa on maalata neliön kokoinen koealue. Ulkona värimalli näyttää usein vaaleammalta ja sinisemmältä kuin sisätiloissa. Värikartan valkoista taustaa vasten varsinkin ulkoväri näyttää huomattavasti tummemmalta kuin oikeassa ympäristössään. Myös vuoden- ja vuorokaudenaika vaikuttavat väriaistimukseen, joten illan hämyssä ja aamun kirkkaassa valossa julkisivu näyttää tyystin erilaiselta. Toisaalta taas talven mustavalkoisuus tai kesän vehreys saattavat muuttaa väriaistimusta suurestikin.

Ulkomaalin värin valinta värimallin avulla.

Mitä tulee huomioida sisämaalin väriä valittaessa?

Sisäväriä valittaessa on hyvä muistaa, että eri valonlähteillä on hyvin erilaiset värintoisto-ominaisuudet. Nykyään useimmissa sisustusvalaisimissa on LED-lamput. LED-tekniikka kehittyy nopeasti, nykyaikaisten LED-valaisimien värintoistoindeksi (CRI) voi olla korkea ja joissakin tapauksissa valon värilämpötilaa voi säätää. Valaistuksen, ja erityisesti luonnonvalon, määrä ja suunta vaikuttavat myös suuresti värin valintaan.

Värin valinta sisälle.
HALUATKO LUKEA LISÄÄ HYÖDYLLISIÄ JA INSPIROIVIA SISÄLTÖJÄ? LIITY PRO INSIGHT-SISÄPIIRIIN JA TILAA UUTISKIRJEEMME.
Tilaa uutiskirje
on lisätty muistilistalle.
on poistettu muistilistalta.
fi