Kampuksen julkisivun huoltomaalaus kirkasti rakennuksen ilmeen

Pian 20-vuotiaan Laurea-ammattikorkeakoulun Tikkurilan kampuksen julkisivu huoltomaalattiin vuonna 2023 Tikkurilan maaleilla.

Projekti valmistui alkuperäistä aikataulua pari kuukautta nopeammin, kiitos kokeneen tiimin sekä hyvän yhteistyön tilaajan ja projektin toteuttajien välillä: Laurea-ammattikorkeakoulu, suunnittelutoimisto Afry Buildings Finland ja julkisivurakennushankkeisiin erikoistunut Suomen Laatusaneeraus Oy. 

Julkisivun muraali kääntää katseet

Laurea-ammattikorkeakoulun Tikkurilan kampus on viihtyisä koti noin 3000 opiskelijalle. Kiinteistöä komistaa upea päätyseinän muraali, jonka Tikkurilan maalitehdas lahjoitti juhlavuotensa kunniaksi Laurealle. Muraalin suunnitteli taiteilija Tommi Musturi yhteistyössä Laurean opiskelijoiden ja henkilöstön kanssa.

– Vaikuttavan näköinen rakennus kätkee sisälleen erilaisten luokka- ja laboratoriotilojen lisäksi esimerkiksi kuvaus- ja äänitysstudion, aistien tilan, viihtyisän kirjaston, lounasravintolan, kuntosalin sekä auditorion isoja kansainvälisiäkin tapahtumia varten, kampuskehityksestä vastaava johtaja Elina Flemming kertoo.

Muraalin värit kirkastuivat huoltomaalauksessa

Nyt toteutetussa huoltomaalausprojektissa vuonna 2017 maalattu muraali sai uuden maalipinnan huoltomaalauksen yhteydessä. 

– Tikkurilan tuotteet pystyttiin sävyttämään täsmälleen alkuperäisiä sävyjä vastaaviksi. Muraali teki julkisivun maalauksesta hieman työläämmän, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole erityisen haastava kohde verrattuna muihin projekteihimme, Suomen Laatusaneerauksen Antti Lampela kertoo.

Julkisivun huoltomaalauksessa käytetyt tuotteet

Muraalin huoltomaalaukseen käytettiin Kivisiliä, joka hylkii likaa ja antaa pitkäaikaisen suojan kiviainesjulkisivulle kosteutta ja UV-säteilyä vastaan.

Muita julkisivumaalauksessa käytettyjä tuotteita olivat

Apua oikean tuotteen valintaan

Maalien valinta tehtiin rakenteen pintamateriaalin mukaan. Oikean tuotteen valinnassa apuna käytettiin myös analyysejä aiemmin käytettyjen maalien ominaisuuksista. Tikkurilan analyyttisen laboratorion palveluihin kuuluu vanhan maalipinnan koostumuksen analysointi. 

Hyvä huolto pidentää rakennuksen elinkaarta

Laurea tekee kestävää kehitystä tukevia ratkaisuja kiinteistöissään: aurinkovoimalalla tuotetaan vuodessa 10 prosenttia Tikkurilan kampuksen sähkönkulutuksesta. Kestävä kädenjälki näkyy myös siinä, että rakennuksesta halutaan pitää hyvää huolta.

– Päivitämme säännöllisesti kiinteistön huolto- sekä korjaussuunnitelmaa ja teemme vuosittain erilaisia kartoituksia ja korjauksia. Näin pyrimme varmistamaan kiinteistömme hyvää ja pitkää elinkaarta jatkossakin, Flemming kertoo.

Tikkurilan tuotteet auttavat pitämään julkisivun pinnat siisteinä ja suojattuina sekä pidentämään niiden elinkaarta Suomen vaihtelevissa sääolosuhteissa.

– Seuraavaa julkisivun huoltomaalausta puolestaan ei tarvitse olla aivan heti tekemässä. Tikkurilan tuotteita käytettäessä seuraavan huoltomaalauksen aika tulee olemaan 15–20 vuoden kuluttua, Suomen Laatusaneerauksen Antti Lampela kertoo.
 

Neuvonta ammattilaisille

Haluatko kuulla lisää ratkaisuistamme? Tikkurilan asiantuntijat auttavat sinua löytämään oikean tuotteen ja ratkaisun.

on lisätty muistilistalle.
on poistettu muistilistalta.
fi