Väri fysikaalisena ilmiönä

Isaac Newton hajotti vuonna 1666 kirkkaan valkoisen päivänvalon prismalla kirjoksi, joka sisältää kaikki näkyvän valon värilliset aallonpituudet. Ihmisen valona aistima sähkömagneettinen säteily on aallonpituudeltaan noin 400–700 nanometriä (nm). Tämä energiasäteily ei sinänsä ole minkään väristä, vaan valon eri aallonpituudet aistitaan eri väreinä. Väri siis on havaitsijan aistien fysiologinen ominaisuus. Newtonin kehittelemää väriympyrää pidetään edelleen monen väriteorian ja -opin pohjana.

Valon aallonpituusjakauma alkaa violetista (n. 400 nm) ja päättyy punaiseen (n. 700 nm). Värin mittaamiseen on olemassa hyvin tarkkoja laitteita, jotka mittaavat pinnan värillisyyden aallonpituusjakauman perusteella. Kansainvälinen mittausjärjestelmä CIElab käyttää mittaamisessa hyväkseen värin eri aallonpituuksia. CIElab-mittausjärjestelmä perustuu väriavaruuteen, jossa punainen/vihreä ja keltainen/sininen sekä valoisuus/tummuus ovat värin tunnistuksen kannalta merkittäviä muuttujia. Tällä mittaustekniikalla voidaan siis teoriassa toisintaa värejä missä tahansa ja millä tahansa tekniikalla.