Porrashuone on kuin kiinteistön käyntikortti, joka antaa ensivaikutelman koko taloyhtiön tunnelmasta. Sen kunto ja ilme heijastuvat suoraan kerrostaloasuntojen arvoon ja asukasviihtyvyyteen.
Tällä sivulla porrashuoneen maalausremontti jaetaan neljään selkeään osavaiheeseen, minkä avulla on helppo käynnistää, hallita ja toteuttaa kunnostusprojektit. Tämä helpottaa kaikkia projektiin osallistuvia tahoja: työn teettäjiä, urakoitsijoita, suunnittelijoita ja kiinteistön asukkaita.
Selkeä projektivaiheistus ohjaa tekemään kaikki tarvittavat – ja samalla myös oikeat – toimenpiteet. Saat kaikki tarvitsemasi ohjeet sekä uusia ideoita, kun haluat onnistua vanhan tai vaurioituneen porraskäytävän uudistuksessa, tuoda uutta väriä ja ilmettä kiinteistöön tai huoltaa tehokkaasti porrashuoneita. Tikkurilan mallissa on kaksi pohjatyövaihtoehtoa – Huoltomaalaus ja Korjausmaalaus – joista valita porrashuoneen kunnostustarpeen mukaan. Käytön mukaan valittujen maalien ja helppojen työohjeiden avulla saadaan aikaiseksi suunnitelmien mukaista jälkeä sekä saavutetaan selkeitä kustannus- ja aikasäästöjä.
Porrashuoneiden tyylit eri aikakausina
Porrashuoneen maalattujen pintojen huoltomaalauksessa on otettava huomioon aikaisemmat kohteessa käytetyt maalityypit, alustan kunto ja mahdolliset porrashuoneen valmistumisaikakauteen liittyvät ominaispiirteet. Vesiohenteisilla maaleilla saadaan kestävää pintaa, mutta tietyillä alustoilla ja aikakauden kohteissa on perusteltua käyttää liuoteohenteisia tuotteita.