Funktionalismi 1930 -luku

Aulanko

Rakennusten muodot muuttuivat geometrisen täsmällisiksi kappaleiksi, jopa vesikatto piti saada pois näkyvistä tasakattoratkaisun avulla. Julkisivujen jäsentely saatiin aikaan pääasiassa aukotuksen avulla. Erilliset, irralliset koristeaiheet jätettiin kokonaan pois käytöstä ja sellaisia menneissä tyyleissä esiintenyitä valheellisia turhuuksia ei enää sallittu edistyksen aikakauden puhtaan toiminnallisessa arkkitehtuurissa.

Julkisivujen värityksessä oltiin lähes yhtä niukkoja kuin arkkitehtuurissa. Seinien suuret pinnat maalattiin kevein ja haalein värein. Valkoinen oli hyvin tavallinen ratkaisu, vihertävää, vaalean kellertävää ja harmahtavaa käytetiin myös.

Julkisivujen rakenneosat, sellaiset kuin ikkunapuitteet, karminkantit, ovet, räystäänaluset, pilarit. kaiteet ja muut erilliset pienet pinnat tuotiin esille voimakkaamilla väriefekteillä. Tehosteväreinä käytettiin puhtaita värejä, sinisiä, punaisia, vihreitä tai oransseja.

Puusta valmistettuja rakenneosia saatettin käsitellä myös petsaamalla ja lakkaamalla esim. ovilevyt, ikkunoiden puitteet tai vain lasilistat. Myös tammesta valmistettujen ikkunarakenteiden käyttö lisääntyi.

Metalliset ulko-ovet ja porrashuoneiden ikkunat yleistyivät. Näissä kohteissa käytettiin niklattujen yksityiskohtien kanssa aika yleisesti tummia teräksenharmaita sävyjä edellä lueteltujen tehostevärien rinnalla.

 

Funktionalismin julkisivuvärit

Funktionalismin värit
on lisätty muistilistalle.
on poistettu muistilistalta.
fi