1930-luku funktionalismi

Klassismin vähäeleisyys oli luonut pohjaa funktionalistiselle ajattelulle. Julkisivuissa ei enää käytetty mitään koristeita, vaan tarvittava rytmi ja dynamiikka luotiin rakennuksen massoituksella ja julkisivun aukotuksella. Pyrkimys valoisuuteen ja puhtauteen oli leimallista ajan julkisivuille. Kalkkirappausta käytettiin edelleen sileinä pintoina. Suoraan tiilipinnalle harjattua slammausta alettiin jälleen suosia. ”Töölöläisfunkikseen” kuului koko julkisivun käsitteleminen kalliilla terrastirappauksella. Kalkkimaalia käytettiin edelleen rapattujen pintojen maalina 1920–30-luvuilla. Useimmiten se pyrittiin maalaamaan kuultavasti, jolloin väri saa syvää hehkua suurilla pinnoilla. Värit olivat vaaleita, eikä niillä ollut tarkoitus jäljitellä luonnonmateriaaleja – väreillä oli jo itsenäinen tarkoituksensa arkkitehtuurissa. Suosittuja olivat hyvin vaaleat harmaat, valkoiset ja kermanväriset sävyt. Arkisemmassa funkiksessa käytettiin myös tummempia sävyjä. Tavallisin väri oli edelleen keltainen eri sävyissä, mutta myös vihertäviä ja sinertäviä värejä suosittiin. Julkisivun koristeosat, mikäli niitä oli, olivat usein vaaleita.

Näytöllä esitettävät värit on saatu aikaan sähköisesti. Ne eivät korvaa aitoja värimalleja, sillä värin kokemiseen vaikuttavat mm. materiaalin pinta ja kiilto sekä valaistus. Valitse aina lopullinen väri kaupan värikartoista siinä ympäristössä ja niissä olosuhteissa, joihin väri valitaan.