Klassismi 1920-luku
Vanhoja rakennusmuotoja ihailtiin jälleen ja aikakaudelle tyypillisissä rakennuksissa tämä näkyy pelkistettyinä klassillisina muoto- ja koristekatkelmina. Osassa 1920-luvun taloista käytettiin voimakkaita ja kylläisiä värejä. Tummat punaiset olivat suosittuja kuten myös vahvat okran sävyt . Erisävyiset keskiharmaat tulivat kysymykseen, vihreät harvemmin.
Voimakkaan värisiksi maalatuissa kalkkipinnoissa syntyi ongelmia, sillä tarvittava pigmenttimäärä ei sitoutunut kunnolla ja väri ei kestänyt kunnolla sateen kulutusta. Tummissa julkisivujen jäsentelyosissa voitiin käyttää läpivärjättyjä laastiseoksia. Suosituin oli graniitin ruskeanviolettia väriä ja pintastruktuuria jäljittelevä meisselihakkauksella viimeistelty terastirappaus.
Arkkitehtuurin jäsentely tehtiin yleisimmin vaaleampana kuin seinäväri, mutta etenkin suurissa kaupunkitaloissa jäsennöinti eroitui tummempana kuin seinäpinta. Tummempaan alueeseen saattoi kuulua koko ensimmäisen kerroksen seinäpinta ja silloin se oli tehty kestävästä terastirappauksesta.
Puutaloissa palattiin osittain punaisten, ruskeiden ja keltaisten vatkos- ja keittomaalien käyttöön. Maalauspohjana oli tällöin sahalaudasta saumariman kanssa tehty pystyvuoraus.
1920-luvun klassismin julkisivuvärejä
