Vanha vankila-alue muuttuu urbaaniksi kaupunginosaksi

Turun vanhat vankila-alueet ovat heräämässä uudelleen eloon. Pitkään kaupunkilaisten ulottumattomissa olleeseen Kakolaan on rakentumassa kokonainen uusi kaupunginosa.

Aivan Turun keskustan tuntumaan, Kakolanmäelle on rakentumassa kokonaan uusi asuinalue. Sinne nousee myös uusia kerrostaloja, mutta ainutlaatuiseksi alueen tekee vanhojen vankilatilojen saneeraus asunto- ja liiketiloiksi. Vankila-alueet ovat palautuneet kaupunkilaisten käyttöön vasta muutamia vuosia
sitten. Hankkeen kehittäjä on Kakola Yhtiöt Oy. Yhtiön hallituksen puheenjohtajan ja kiinteistöneuvos Olli Ojalan mukaan puolet alueesta on suunniteltu asuinrakennuksille, puolet jätetään puistoiksi ja katualueeksi.

– Kakolanmäki ei ole tarkoitettu pelkästään tuleville asukkaille, vaan kaikille kaupunkilaisille virkistysalueeksi. Alueelle tulee laadukkaita palveluita ja myös muun muassa funikulaari eli rinnehissi, joka nousee jokirannasta mäen päälle, Ojala kertoo.

Noin 1 500 asunnon lisäksi Kakolanmäelle tulee kylpylä, ravintola, pienpanimo, valokuvaamo, luomuleipomo sekä sähköautoja ja -polkupyöriä asukkaiden yhteiskäyttöön. Aiemmat suunnitelmat vankila-alueen kehittämisestä eivät ole toteutuneet. Kehitystyö lähti kuitenkin eteenpäin, kun Kakola Yhtiöt osti keskusvankilan lähialueineen vuonna 2015 ja reilua vuotta myöhemmin lääninvankilan rakennuksen ja ympäröivät maat. Yhtiö toteuttaa kaikki alueen korjausrakentamiskohteet. Ojalan mukaan Suomeen kaivattaisiin lisää osaamista ja rohkeutta vanhojen rakennusten kaupallisesti järkeviin käyttötarkoitusmuutoksiin.

Saneeraus suojelukohdetta kunnioittaen

Alueen rakennustyöt valmistuvat näillä näkymin 2020-luvun alussa. Asunnot rakennetaan neljässä vaiheessa. Ensimmäiseksi saneerataan Kakolan vanha vankila-alue.

– Kakolan vankilan entisiin tiloihin Länsiselliin on valmistumassa 70 asuntoa ja noin 200-paikkainen parkkihalli. Ensimmäiset asukkaat pääsivät muuttamaan uusiin koteihinsa vuoden 2017 joulukuussa, Ojala kertoo.

Asuntojen rakentamisessa on käytetty huomattavasti määräyksiä ja tavanomaista asuntorakentamista parempia ja kalliimpia materiaaleja. Ojalan mukaan näin kulttuurihistoriallisesti arvokkaan suojelukohteen saneeraus on tehtävä alkuperäistä rakennusta kunnioittaen niin, että rakennus säilyy käyttökelpoisena sukupolvelta toiselle vielä pitkään. Hän toivoo ihmisten ymmärtävän laadun tarkoittavan myös kalliimpaa hintatasoa.

– Meillä on esimerkiksi asunnoissa vakiovarusteena automaattiset sprinkleri- ja sammutusjärjestelmät, Mielen kodinkonejärjestelmät ja Puustellin keittiöt. Kaukolämmön lisäksi on kaukokylmä viilentämistä varten, hän kertoo.

Äänieristyksen parantamiseksi kaikki välipohjat ja osastoivat seinät on tehty määräyksiä paremmin eristäviksi. Viemäröinneissä on käytetty muovisia desibeliviemäreitä, joiden ääneneristävyys on sama kuin valurautaisilla viemäriputkilla mutta kokonaiskustannukset
selkeästi edullisemmat.

Parhaat mahdolliset maalit ja pinnoitteet

Maalausurakoinnista vastanneen Maalausurakointi Aalto Oy:n toimitusjohtajan Jarmo Aallon mukaan kohde oli asuntotuotannoksi siinä mielessä melko harvinainen, että pinnoitteiden ja maalien valinnassa on keskitytty erityisesti tuotteiden laatuun.

– Esimerkiksi kaikki seinä- ja kattopinnat on käsitelty Tikkurilan käyttövalmiilla Prestonit 5+5 Ruiskutasoitteella. Asuntotuotannossa käytetään aika vähän valmistasoitteita, mutta
tässä kohteessa tilaaja halusi ainoastaan parasta, Aalto kertoo.

Asuntojen sisäseinissä käytettiin täyshimmeää Harmony-sisustusmaalia sävytettynä Tikkurilan Valkoiseksi.

Katot tehtiin ruiskutasoitepintaisina Prestonit-valmistasoitteilla. Porraskäytävät maalattiin puolihimmeällä Siro 20 -remonttimaalilla, sävyinä Tikkurilan Valkoinen ja Angora. Graniittisen ulkoseinän vastaiset sisäseinät rapattiin uudelleen ja käsiteltiin sen jälkeen Finngard Silikaattimaalilla.

– Tilaaja halusi varmistaa, että talo säilyy terveenä tulevaisuudessakin. Siksi valitsimme tuotteen, jonka hengittävyyden ansiosta rakenteet pysyvät terveinä, Aalto kertoo.

Asunnot ovat uutta vastaavia

Asuinhuoneistot ovat sisältä uutta vastaavia, sillä kaikki talotekniikkaa myöten on uusittu. Maalausurakoitsija Aallon mukaan työmaa vastasikin heidän näkökulmastaan uudiskohdetta, sillä
entisöintikohteita ei oikeastaan ollut. Rakennuksissa ja piha-alueilla pyrittiin kuitenkin säilyttämään vanha henki, ja joitain rakennuksen yksityiskohtia on säilytetty. Esimerkiksi porraskäytävissä ja muutamien asuntojen saunoissa on vanhat kalteri-ikkunat tallella. Muita ikkunoita on suurennettu, ja osaan asunnoista lisättiin parvekkeet leikkaamalla graniittiin oviaukot. Ne, samoin kuin kalterit ja syöksytorvet, suojattiin Panssarimaalilla.

– Ovi- ja ikkunasmyygit ulkona viimeisteiltiin Tikkurilan luonnonkivipinnoite Yki Aitokivellä, jonka avulla saadaan niihin suojaava pinta, Aalto kertoo. Maalausurakoitsijan työt alkoivat keväällä 2016, kun rakennuttaja otti kohteen purkuvaiheessa yhteyttä.

– Tämä on ollut siitä mukava kohde, että olemme olleet mukana jo suunnitteluvaiheesta asti, Jarmo Aalto sanoo.

 

Teksti: Kaisa Majava
Kuvat: Pasi Leino

on lisätty muistilistalle.
on poistettu muistilistalta.
fi