Kosteuspitoisuuden mittaaminen

Betoni sisältää vettä sekä kemiallisesti että fysikaalisesti betonin huokosiin sitoutuneena. Fysikaalisesti sitoutuneesta vedestä osa haihtuu pois, kunnes lattia on saavuttanut kosteudessa ympäristöolosuhteita vastaavan tasapainotilan. Pinnoitettavuuden kannalta betonilattian tulee olla juuri tällaisessa tasapainotilassa. Ympäristön lämpötila ja kosteusolosuhteet vaikuttavat luonnollisesti fysikaalisesti sitoutuneen veden haihtumiseen.

Tarkasteltaessa betonilattian pintakäsittelyyn tarkoitettujen maalimaisten tuotteiden tuoteselosteita, on niissä betonilattian kosteuspitoisuudesta sanottu yleensä seuraavaa:
Betonipinnan tulee olla kuiva ja vähintään 4 viikkoa vanha. Betonivalun suhteellisen kosteuden tulee olla alle 97 %. Sallittu kosteuspitoisuus riippuu sekä betonin laadusta että pintakäsittelyaineesta.

Suosituksella pyritään siihen, että tuotteelle taataan riittävän hyvä imeytymismahdollisuus alustaan ja näin varmistetaan hyvä tartunta. Liika kosteus lattiassa estää imeytymistä, vaikeuttaa tuotteen kuivumista ja heikentää kalvon tarttuvuutta alustaan.

Lattiabetonin kosteuspitoisuus tarkistetaan mittaamalla. Betonin suhteellinen kosteus mitataan kosteusherkällä anturilla betoniin poratusta reiästä. Tällöin on lattian lämpötilan oltava vähintään sama kuin tulevan käyttölämpötilan eli yleensä n. +20 °C. Likimääräinen kosteuspitoisuus voidaan määrittää sähkönjohtokykyyn perustuvilla mittareilla. Tällöin mittari tulisi kalibroida kulloinkin erikseen.

Varsin havainnollinen ja yksinkertainen menetelmä kosteuspitoisuuden määrittämiseksi on asettaa 1 m²:n kumimatto tai tiivis muovikalvo lattiaa vasten yhden vuorokauden ajaksi. Maton alle betonin pintaan kertyvä kosteus ja betonin tummuminen ovat merkkinä haihtumaan pyrkivästä vedestä.

on lisätty muistilistalle.
on poistettu muistilistalta.