Jälleenrakennuskausi 1940 - 1950 luku
Sodan jälkeen arkkitetuurissa ei ollut mahdollisuuksia liioitella tai yllättää kuten niin monesti aikaisemmin tai myöhemmin on tehty, ylilyönneiltä vältyttiin. Rakennustekniikka on osoittautunut perusratkaisuiltaan kestäväksi ja korjauskelpoiseksi.
Väljästi kaupunkirakenteeseen sijoitetut kerostaloryhmät muodostavat hyvän asuinympäristön, jossa yksittäiset asunnot ovat valoisia ja avaran tuntuisia.
Rakennusten julkisivujen roiskerapattu tai sileäksi hierretty rappauspinta maalattiin rakennuspaikalla valmistetulla kalkkimaalilla. Maalin sävytys tehtiin keltamullalla, käyttämällä umbran eri sävyjä, tai harvemmin rautaoksideilla ja vihreällä. Kaikki seinävärit olivat vaaleahkoja. Rakennusten värityksessä pyrittiin saman alueen sisällä luomaan vaihtelevuutta muutamalla seinävärillä ja vaihtelemalla rakennusosien ja tehosteosien värejä. Taloissa oli usein vesikatteena punertava sementtitiili, jonka väri sointui hyvin muihin väreihin.
Puolitoistakerroksisesta omakotitalosta on tullut jälleenrakennuskauden symboli. Talo oli monelle sodan kokeneelle hartiapankkirakentajalle toteuteena enemmän kuin sanonta ”kotini on linna”. Rakennustarvikkeiden saanti oli välillä vaikeaa ja kaikki mahdollinen purkutavara käytettiin uudelleen. Suurimmat ongelmat olivat rakennusten teknisissä asennuksissa, sähkö- ja lämmityslaitteiden asennustarvikkeita saattoi joutua odottelemaan pitkään. Puolivalmius näkyi myös julkisivuissa niin kauan kunnes vinolaudoituksen päälle asennettin pysty- tai vaakasuuntainen laudoitus. Lautajulkisivun vaihtoehtona oli rapattu pinta. Vinolaudoituksen päälle kiinnitettiin tervapaperi pitämään rappauskerros erillään puurungon liikkeistä. Tervapaperin jälkeen naulattiin ns. katiskaverkko rappauksen kiinnittymistä varten. Rapattu pinta maalattiin kalkilla vaalein värein.
Lautapinnat maalattiin yleisimmin öljymaalilla vaaleilla sävyillä. Pigmentit olivat edelleen samoja maavärejä kuin aikaisemminkin. Valkoisena värinä käytettiin sinkki- ja lyijyvalkoista tai näiden sekoitusta.
Samaan aikaan rakennetuilla rintamamiesalueilla talojen värit olivat tasapainossa naapureiden kanssa, eikä riitasointuja tai erikoisuuksia esiintynyt.
Vesikatteena oli tavallisesti sileä tai kolmiorimalla asennettu huopakatto. Huovan väreinä oli mustanharmaa, hiekanväri, tiilenpunainen, harvemmin muut värit.
Jälleenrakennuskauden talojen värit
