Eduskunnan eri rakennusten peruskorjaus on ollut mittava, noin 10 vuotta kestänyt projekti. Kulttuurihistoriallisesti merkittävän päärakennuksen korjaus valmistui viimeisenä, ja sen värimaailmassa haluttiin palauttaa alun perin talon suunnitelleen J.S. Sirénin näkemys.
Eduskunnan peruskorjattavien kiinteistöjen piirissä olivat päärakennuksen lisäksi 1970-luvulla valmistuneet laajennusosat sekä 1990-luvulla pääosin toimistokäyttöön hankittu entinen Kaupunkien liiton talo. Myös 2004 valmistuneeseen Pikkuparlamenttiin tehtiin pieniä korjaustöitä. Lisäksi maanalaisia logistiikkatiloja uusittiin ja rakennettiin kokonaan uusia.
Eduskuntatalon peruskorjauksen pääsuunnittelija, arkkitehti Peter Verhe Arkkitehtitoimisto Pekka Helin & Co Oy:stä kertoo töiden alkaneen jo vuonna 2007, eli kyseessä oli yli kymmenen vuoden projekti. Hankkeen aluksi eduskunta teetätti rakennushistoriaselvitysten sarjan, jonka avulla kartoitettiin muun muassa rakentamiseen, materiaaleihin, rakennusosiin ja kalusteisiin liittyviä tietoja.
– Arkkitehtitoimisto Okuluksen huolella laatima historiikki ottaa kantaa myös tilojen värimaailmaan, joka on yksi keskeinen elementti kokonaisuudessa, Verhe sanoo.
Erityisen vaativa osuus oli noin 24 000 bruttoneliön päärakennuksen peruskorjaus. Vuonna 1931 valmistunutta taloa ei ollut aiemmin korjattu näin täydellisesti. Aiempi peruskorjaus tehtiin 1970–80-lukujen vaihteessa useammassa vaiheessa.
Nyt suojeltuun ja rakennushistoriallisesti arvokkaaseen kiinteistöön uusittiin muun muassa kaikki talotekniikka. Työt alkoivat valmisteluilla elokuussa 2014. Rakennuksen sisätilat, julkisivut portaikkoineen ja koko vesikatto olivat peruskorjauksen tai entisöinnin tarpeessa. Kaikki pinnat ja kalusteet korjattiin ja kunnostettiin laajalti konservoiden.
Yksistään maalaustyöt mallilevyjen maalausten kanssa kestivät yli kaksi vuotta. Työt tehneen Maalausliike Vilén & Syrjäsen toimitusjohtajan Tomi Oksasen mukaan päärakennuksen isojen ja korkeiden tilojen maalaaminen vaati huolellista työsuunnittelua. Kaikki maalaukset tehtiin telineiden avulla, sillä vanhan rakennuksen välipohjia ei voitu kuormittaa nostimilla.
– Lisäksi kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen maalaus vaati todella tarkkaa jälkeä, eli rajausten tuli värien suurten kontrastien vuoksi olla todella täsmällisiä eikä työsaumoja saanut syntyä. Tarvittaessa pintoja maalattiin vaikka sitten uudestaan, Oksanen kertoo.
Päärakennuksen on suunnitellut arkkitehti Johan Sigfrid Sirén. Arkkitehti Peter Verheen mukaan korjauksessa on pyritty tehtyjen selvitysten ja tutkimusten pohjalta eläytymään ja löytämään mahdollisimman tarkoin Sirénillä aikoinaan ollut näkemys rakennuksen värimaailmasta. Konservaattorit tekivät useiden vuosien aikana laajojakin selvityksiä ja väritutkimuksia talossa.
Vuosikymmenien aikana huoltotöiden myötä alkuperäisten värisävyjen lisäksi niiden lähellä olevia sävyjä oli kertynyt lisää niin, että peruskorjauksen yhteydessä voitiin todeta lähtötietona olevan parisataa väriä. Lähtötietotutkimuksia analysoimalla Helinin arkkitehtitoimiston suunnittelijat tekivät toteutuksen pohjaksi värityssuunnitelman, jossa sävyjen määrä saatiin pudotettua noin kolmannekseen.
– Värisuunnitelmassa huomioitiin tarkasti kaikki kokonaisuuteen vaikuttavat osat eli seinien, kattojen ja lattian värisävyjen lisäksi kuhunkin tarkasteltavaan tilaan suunnitellut tekstiilit, verhoilukankaat sekä lattiamateriaalit ja jo olemassa olevat aidot materiaalit, kuten lattioiden kiveykset ja seinien ja pylväiden kipsimarmori- ja stucco lustro -pinnat, Peter Verhe kertoo.
Maalausliike Vilen & Syrjänen maalasi värisuunnitelman pohjalta lähes 200 erilaista värimallia irtolevyille. Arkkitehdin, eduskunnan intendentin, Museoviraston ja maalarimestareiden muodostama työryhmä kiersi kymmeniä kierroksia levyjen kanssa ja testasi erilaisia värikokonaisuuksia aidossa ympäristössä ja vallitsevassa työmaavalaistuksessa.
– Apuna käytettiin kohdevalaisinta, joka tuotti suunnitellun kaltaisen värilämpötilan ja värintoistoindeksin. Kun värivaihtoehdot katselmusten tuloksena vähitellen vähenivät, sävyjä alettiin testata uudelleen, tällä kertaa aidoille pinnoille, Verhe kertoo.
Päärakennus on alunperin maalattu pääosin kalkkimaaleilla. Pian valmistumisen jälkeen siirryttiin kunnostustöissä käyttämään öljymaaleja, ja 1960-luvulle tultaessa siirryttiin vesiohenteisiin maaleihin.
– Alkuperäiset värit ovat olleet mitä ilmeisimmin pääosin paikalla sekoitettuja. Tikkurilasta oli mahdollista saada lainaksi ja kuvata työtä varten vanhoja värikarttoja. Nytkin käytetyistä maalityypeistä löytyy esimerkiksi Siron seinämaalien värikartta 1930-luvulta, Peter Verhe kertoo.
1970–80-luvuilla tehdyssä peruskorjauksessa käytettiin värimäärityksessä muun muassa Tikkurilan silloisia Monicolor-karttoja. Eduskunnan kiinteistötoimiston toiveesta värit määritettiin nyt NCS-järjestelmän sävyinä, jotka arkkitehti Verheen mukaan oli haastava saada taipumaan alkuperäiseen pitkälti vihertävänharmaaseen värimaailmaan.
Suurin osa päärakennuksen seinäpinnoista, kuten yleisötilat, ryhmähuoneet ja kansanedustajien työtilat, maalattiin Tikkurilan täyshimmeällä Harmony-sisustusmaalilla.
– Myöhempiä huoltotöitä ajatellen öljymaalien käyttö olisi kuitenkin ollut vaikeaa näin aktiivisessa käytössä olevassa tilassa niiden hitaan kuivumisen vuoksi, maalausliikkeen Tomi Oksanen sanoo.
Oksasen mukaan runsaan mekaanisen kulutuksen alaiseksi joutuvat ja puhdistusta vaativat pinnat, kuten kahvila, ruokala ja kapeammat käytävät, maalattiin himmeällä Luja 7:lla.
– Päärakennuksen niin sanottu pyhä paikka on istuntosali, jossa kompromisseja värisävyissä ja kiiltoasteissa haluttiin minimoida, ja siellä esimerkiksi pilarit maalattiin Tikkurilan puolihimmeällä Empire-kalustemaalilla, Oksanen kertoo.
Teksti Kaisa Majava
Kuvat Pekka Kiirala, Hanne Salonen / Eduskunta, Tero Pajukallio
