Tulevaisuudessa Hailuotoon pääsee suoraan autolla, kun Oulun Riutunkarin ja Hailuodon Huikun välille rakennetaan kiinteä maantieyhteys.
Oulun edustalla sijaitsevalla Hailuodon saarella elämä muuttuu, kun vuoden 2026 lopussa saarelta pääsee 8,4 kilometriä pitkää kiinteää yhteyttä pitkin mantereelle. Väyläviraston allianssimallilla Hailuodon ja Oulunsalon välille toteuttamaan kiinteään yhteyteen kuuluvat pengertieosuuden lisäksi Huikun ja Riutun pitkät sillat, joiden rakentajana toimii GRK Suomi Oy.
Maalattavia neliöitä sillassa on reilut 10 000. Teräslohkot maalataan kolmella eri maalityypillä. Kaikkiaan ne saavat viisi kerrosta maalia. Se tarkoittaa yhteensä 50 000 neliön maalattavaa pintaa. Sillan osat maalataan tehtaallamme. Jotta maalausjärjestelmä vastaa Väyläviraston laatuvaatimuksiin, se maalataan viidellä kalvolla. Käytämme sillassa säänkestävää terästä. Se antaa rakenteelle pidemmän huoltovälin.
Meille on tärkeää, että yhteistyö sujuu. PPG Tikkurila auttaa meitä paljon juuri maalausprosessin kehittämisessä.